Narro?
Narro™ – kerro se kuvin. Narro keskittyy visuaaliseen sekä kuvalliseen kulttuuriin ja dokumentarismiin. Sana narro tulee latinasta ja se tarkoittaa kertomista, puhumista, tiettäväksi tekemistä. Sana sopii mitä parhaiten kuvakerrontaan.
Visuaalinen kerronta, kertomusten rakentaminen sekä taito lukea niitä on suomalaisessa kulttuurissa vasta versoamassa. Yhteiskuntajärjestelmämme keskittyvät voimakkaasti tekstiin, eivätkä tue visuaalisen lukutaidon omaksumista. Tämän takia haluan olla omalta osaltani Narron kautta parantamassa visuaalisen kielen osaamista. Narro hyödyntää kuvakerrontaa myös terapeuttisena ja voimaannuttavana keinona.
Kuva: Tero Leponiemi / Voldemar – Soitellaan, näyttelystä Vanhuus – Tuleeko se yksin?, 2009
Valokuvadokumentti ei ole vain tapahtumien ja hetkien tallentamista vaan se kertoo tarinaa ja ottaa kantaa. Mielestäni se ei ole, tai ainakaan saisi olla, arvovapaata. Kuvaa määrittelee aina kuvaajan persoona, hänen arvonsa ja lähtökohtansa. Haluan keskittyä omassa toiminnassani sosiaaliseen kuvaan ja valokuvadokumentarismiin.
Tiedämmekö me aina, mistä kuvat kertovat? Aina vastaus ei ole valmiina. Lähdin kesällä 2007 tallentamaan virolaiseen vanhaikotiin sen yhtä päivää ja ihmisiä. Prosessin aikana siitä kuitenkin muodostui kertomus ikääntymisestä, vanhuudesta, yksinäisyydestä, elämän hiljaisista iloista ja ihmisen elämästä yhteiskunnan murroksissa. Siitä tarinasta syntyi näyttely Vanhuus – tuleeko se yksin?

